Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta ei se mitään. Minä olen periaatteessa jo valmistunut, keskittymässä jo täysillä jouluun ja sen  laittamiseen, vaikka se töissä yövuorossa osin meneekin. Kuitenkin haluan, että se joulun tunnelma jostain löytyy ja sairaalassakin joulu voi tuntua joululta, jos niin haluaa. Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin mitä meille on tapahtunut tässä marraskuun ja joulukuun alussa, vai onko mitään.

Edelleen siis odotamme lunta kuin hullut, jotta pääsisimme leikkimään koirien kanssa lumisotaa, auraamaan kuonolla polkuja pitkin pihaa ja katsomaan miten kirkkaasti kuulaana pakkasyönä tähdet taivaalla tuikkivatkaan. Koiristamme Sophia on varmasti ainoa joka ei ole nähnyt lunta vielä, tai no on, mutta ei varmasti muista sitä. Mutta Sophia onkin ollut kiireinen. Viimeksi jo puhuin että juoksua ja juoksua, no ei tullut lokakuussa juoksua ei, haju oli kyllä sen mukainen. Mutta marraskuukin ehti menemään ohitse, ilman sen suurempia tuoksuja. Ja kävimme taas vierailulla rakkaan ystäväni Sadun luona katsomassa pentuja, jotka ovat jopa hiukan sukua Sophialle. Isänä on Moment of Glory for Shadow's Eternity "Andrew" ja Emänä Gigantic Paw's Ilon Pisara.

 

Kuvassa: "Myrsky" Gigantic Paw's Kuutamomyrsky

Sophia tykkäsi ihan hirveästi, mutta osasi olla myös todella kauniisti pentujen kanssa. Ei haitannut leivän syöntiä vaikka kaikki kuusi pentua pomppivat selän päällä iloiten ja leikkien. On se Sophia vaan niin ihana luonne, perusrauhallinen ja erittäin sopuisa. Saa nähdä miten käy kun teini-ikä iskee.. Siitä on meinaan viitteitä. Ei Sophia normaalisti availe ovia huvikseen, levittele vessan roskista pitkin eteistä ja näytä vielä tyytyväiseltä saavutukseensa :D . Mutta nyt näin tehtiin. Pelottavaa. Sehän tarkoittaa samalla sitä että Sophiasta tulee lady ja pentuaika on ohitse, voi hemmetti, niin äkkiä se aika sitten menee. Juurihan tuo muru vasta tuli. Ja nyt joulukuun vaihteessa Sophialle tuli kymmenen kuukautta täyteen:

Samalla tuli näyttelyseisotustakin harjoiteltua :).

Olemme meinaan jättäneet sen edellisen pentunäyttelyn sen Sophian juoksuyrityksen vuoksi väliin, ja nyt yritämme uudelleen ja menemme ensimmäistä kertaa juniori luokkaan Helsingin kaksipäiväiseen Winner kilpailuun 3. ja 4.12. Ja Sophialle on iskenyt pahasti teini-ikä, se komentaa pienempiään, ei siis isompia ja vanhempia, mutta pentuja ja nuorempia koiria. Ajoittain häntä nousee lipputangoksi kohti taivasta, jotta näytettäisiin mahdollisimman suurelta ja uhkaavalta, vaikka minusta se on kyllä aika koomista. Pieni tyttö ja isottelee tuolleen, hih hih, silleen se isäntäkin sanoi Sophialle ja nauroi päälle :D. Ei tainnut mennä läpi Sophen tavoite. Mutta mutta, tämä on myös se vaihe, jossa korvat ovat vain koriste päässä ja jos jotain haluaa perille pitäisi se saada jollain tasolla todella mielenkiintoisesti esitettyä tai kera namin,. Mutta Sophialla on vain valikoiva kuulo, kaikki rapinat se kuulee (voi olla herkkua tarjolla), jääkaapin oven se kuulee (ruokaa tulee sieltä kuin itsekseen) jne. Eikä Sophia ole itseassa ollut mitenkään päin hankala lapsi, aivan toista, kiltti kuin mikä ja se näkyy siinä että kun teininä on hankalaa, pitää saada enemmän ja enemmän hellyyttä. Pusuja voidaan jakaa kaikille vähänkään likemmäs tuleville ja syliinkin vielä mahtuu :D.

Mutta se näyttely, Nala ja Sophia olivat molemmat ilmoitettuja ja molemmat tytöt lähtivät siis mukaan. Aloitin torstaina yövuoron jälkeen Nalasta koirien laittamisen, harjasin ja harjasin, ja olin menossa pesulle, kunnes valot alkoivat vilkkua myrskyn merkkinä enkä uskaltanut Nalaa ottaa suihkuun, jos vaarana on shampoot turkissa pimeässä kylppärissä ilman vettä.. Ei säästelin aamuun, ja onneksi säästin. Nala kun on sitä mieltä että aina silloin pääsee jonnekin, kun pestään, puhalletaan kuivaksi ja laittaudutaan. Se aina tietää näyttelyitä ja HÄN on pääsemässä mukaan, WOW. Joten pesin Nalan perjantai aamuna, kuivasin ja mieheni vei hänet ystävällemme (Nalan kasvattaja omistajalle) trimmattavaksi. Siitä se sitten lähti. Ei hetkeäkään ilman Nalaa, pissalla pystyi juuri ja juuri ulkona käymään, jos mami tai isi oli vieressä, koska silloin tiesi ettei jää kyydistä. Jos kävelimme liki ulko-ovea, oli Nala taas heti vieressä valmiina kuin tinasotilas taistoon, "joko mennään" ilme kasvoilla. Päivällähän tämä hösöttäminen menee ihan ok ja siinä samassa kun laitoin Sophiaa (joka oli sitä  mieltä että leikkiminen olisi ollut PALJON kivempaa). Mutta mutta, kun se yö koitti, ei unesta Nalalla tietoakaan, kunnes sammutimme valot ja sanoimme hyvää yötä. Eikä sekään anna kunnon unta, koska isäntä kuorsaa ja sen kuulee koska hän kääntää kylkeä piti Nalan tulla aina tarkistamaan, joko se heräsi. Ja kun heräämisen aika oli, Nala oli heti valmiina ovella taas kuin tinasotilas valmiina taistoon. Ja kun matka kohti Helsinkiä viimein alkoi, voitte kuvitella ketä väsytti. Sophia luovutti heti kättelyssä autoon päästyään, jota hiukan ihmettelinkin miksi niin vetämätön, kun on laitettukin jo edellisenä päivänä ajoissa ja nukkua on saanut rauhassa. Mutta Nala, yritti reppana autossakin vielä näyttää parhaintaan, ja silmät puolitangossa väkisin pysyä hereillä. Sillä menolla on kiva mennä kehään :D. Mutta yritystä löytyi kuitenkin;

Nala lauantaina 3.12.2011. AVO EH: karvaton nakkimme <3

Ja alla Sophia mamin kanssa kehässä, lauantaina 3.12. JUN ERI2 SA.

Mutta kivaa oli  ja se on pääasia, molemmat tytöt juoksivat kivasti kehässä, mitä nyt Sophia ´hiukan halusi taas maistaa hihnaansa loppuvaiheessa, jota itseasiassa mietin miksi. Koska hän kun tekee näin lähinnä väsyneenä tai ylienergisenä. Ja sunnuntaina hän sitten oli aivan veto pois. Ihan totaalisesti, vaikka palautumisaikaa oli ihan mukavasti ja se vietettiin se aika palautumista ajatellen rauhassa ja leväten. Mutta Nala veti kuin vanha tekijä, jopa kolmio onnistui iskän kanssa kehässä, jota me emme ole oikeastaan koskaan minkään koiran kanssa harjoitelleet, johtuen siitä että harva tuomari sitä pyytää ja jos pyytää, voi koiran aina kulmissa pysäyttää ja ohjata toiseen suuntaan. Mutta sitä  mietin pitkään, että onko kaksi päiväinen näyttely liikaa kymmen kuiselle koiralle, koska ainahan se on ressaavaa, vielä junnukoiralle, jolle messari on jo sinänsä iso kokemus on aina ajatus mielestäni ajankohtainen. No, mutta toinen syy sitten selvisi miksi Sophe on vetämätön. Sunnuntaina Sophiasta tuli nainen, wow.. Siis juoksu alkoi vihdoin ja viimein, no joo, ehkä vähän aikasessa verrattain siihen että aiemmat tyttömme ovat juosseet ekan kerran ehkä vasta vuoden vanhana ellei jopa reilu vuoden ikäisenä. Mutta, nyt voi hyvällä syyllä siis rauhoittua joulun viettoon ja katsella yhdessä millaisia koristeita teemme, koska ei juoksuisen nartun kanssa moneen paikkaan viitsi mennä. Ainoa vain on, että poitsumme joutuu eristykseen tytöistä ja se on aina sydäntä raastavaa :'(. Toinen ulvoo ja huutaa kuin viimeistä päivää, kun niin ihanasti tytöt tuoksuu, mutta kun ei, ei pääse sen luokse.. On se rankkaa olla poika.. Ainakin tässä kohtaa menee sympatiat sille puolelle. Ja koska näyttelystä ei sen enempiä menestystä tällä kertaa tullut, ostin tytöille omat ruusukkeet kiitokseksi, samalla tietty vähän isännällekin hyvin menneestä esittämisestä:

 

Mutta on meillä toinenkin asia olla kotona rauhoittumassa jouluun. Saimme nimittäin joululahjan tänä vuonna hiukan aikaisemmin kuin normaalisti. Perheeseemme nimittäin liittyi uusi pieni tyttö: "Ilona" (Gigantic Paw's Kesäsade) :). Ilona on meillä sijoituksessa ystävältämme. Aivan ihana tyttö luonteeltaan, omaa paljon samaa kuin Sophia pienenä, ei turhia hötky, mutta sitä pentuvilleyttä löytyy kyllä kuitenkin. Kiitos valtavasi ystävällemme Sadulle tästä ihanuudesta ja erityisesti luottamuksesta antaa meille tällainen pirpana. Iskä sai uuden leikitettävän. Ja tältä pohjalta meillä on nyt sitten viisi aivan ihanaa ja toisiaan täydentäviä nöffejä rikastuttamassa elämäämme. Siis kerran kun hurahtaa rotuun, sitä mennään sitten vauhdilla vai miten se meni ;) 

 

Mutta kaikille erittäin mukavaa ja rauhallista joulun odotusta, me ollaan tänään kaikki koirineen laitettu koristeita ikkunoihin, eilen Ilonan ja Pepin kanssa koristeltiin jo kuusi. Mitä nyt Ilona olisi halunnut mieluummin maistaa koristeita kuin laittaa kuuseen, mutta ei kai se mitään.. Täytyyhän sitä tietää miltä ne maistuu, jos maistuvat miltään...

Näillä mennään, ja kuullaan taas ;)