Eli taisin edellisen kirjoituksen tehdä jo ennen tätä kaikkea, mutta..

Aloitimme Pepin eläinlääkärillä 16.12. (jolloin myös mami jäi sairaslomalle :/). Peppi on yllättäen laihtunut kovasti, ei halua leikkiä Ilonan (pentumme) kanssa niin kuin aina ennen, se kun on aina tykännyt hirveästi pennuista ja siitä kierimisleikistä lattialla, mutta ei nyt. Ruokahalua Pepillä kyllä on kuin pienellä hevosella, mutta vatsa vain turvotteli, eikä paino noussut, ja se juominen, voi luoja mitä määriä nestettä voi pienestä koirasta läpi mennä. Peppi kuitenkin on aina ollut tapajuoppo, mutta silti, ei se nyt ihan tuolleen. Joten ei kun lääkäriin. Pepiltä tutkittiin laboratoriokokein kaikki mieleen juolahtava tulos ei mitään ihmeellistä, pieni anemia, joka on tavallista 9 vuotiaalle koiralle. Kuvattiin röntgenillä, vain epäilyttävä mutka henkitorvessa, koska siinä vieressä on imusolmukkeita ja mutka voi viitata turvotukseen. Mutta ei mitään selittävää/ainakaan sellaista joka näkyisi vielä. Mieheni näki kalan Pepin suolistossa, se oli sitä edellisen illan ruokaa :D. Mutta sen lisäksi katsottiin vielä virtsanäyte ja kilpirauhaset; ei mitään..

Joten onko tästä kaikesta otettava ajatus mieleen, meidän Peppi on vanha. Ainahan pepillä on niitä nivelkipuja ollut aika ajoin, eritoten kylmällä ilmalla. Sen takia ostettiin Pepille oma talvitakkikin, joka suojaa niveliä ja Peppiä paleltumiselta. Sillä kun on aina ollut tapana myös syödä lunta niin että hampaat kalisee vielä muutaman tunnin päästä. Mutta nyt olemme antaneet herkkuja niin Pepille kuin kaikille muillekin sessuille enemmän, mietimme vaan, että olemmeko sitten jotenkin tiukempia namien suhteen kuin  muut vai onko meillä vain terveysnameja, kun  mielestämme namimäärätkään ei ole pudonneet, vaan ennemminkin nousseet ennen joulua. Mutta nyt ei auta muu kuin katsoa ja odotella. Se röntgen kuva paljasti kuitenkin sen että Pepin selkärangan keskiosa on jo aika pitkälti silloittunut, ja se selittää sen miksi Peppi istuu niin kuin istuu ja kyynärkin näytti jo samalta kuin lonkat aiemmin, ei kunnon pallopäätä, ennemminkin vain tasapäinen koukkumainen nysä. Joten ei ole ihme että Pepillä on ajoittain niitä nivelkipuja, reppana. Sillä on kyllä mahdollisuus aina saada Rimadylia kun vähääkään epäillään että sen on kipeä. Mutta näin hienosti Peppi poseerasi 9 -vuotis synttäreiden aattona vuosikuvaa varten :D:

Ehkä vain harmaa leuka ei ihan pääse oikeuksiinsa.. Minä kun muistan Pepin vielä sellaisena pienenä karvapallerona tuijottamassa suoraan kameraan, onkohan se kuva tallella?!? Peppi tähtisimmusta kera pentukarvan pyöreyden. Toinen mikä oli jo pentuna, niin Peppi nukkui aina pää vesipurkin reunalla :D. Ja kun se leikki ja törmäsi vesipurkkiin niin ilme oli:" Aa, katsohan vaan, vettä, maistetaas" vaikka edellisestä juomiskerrasta olisi ollut minuutti. Mutta kaipa se on vain myönnettävä että niin ne koirat vanhenee siinä missä mekin :/. Pääasiahan on että Peppi ei ole kipeä mistään.

No mutta, Peppi on siis todettu terveeksi. No viikonloppu meni ihan kivasti, ei siinä mitään. Jos ei mun sairaslomaani lasketa. Mutta maanantaina noin kello 23 kuului se ikävä ääni, King kun oli kylppärissä niin se oikein kajahti, kun hän yskäsi ja kakoi jotain. Molemmat Eren kanssa mentiin katsomaan, ja poika halusi hirveästi pihalle, vatsa sekaisin, turvonnut ja poika levoton. Mietin että voi itku, ei taas.. Torsio on jotain mitä pelkään kuin hullu. No, Ere otti Kingin sitten ihan remmissä etupihalle kävelemään, mutta masu näytti silti turpealta, poika yritti kovasti röyhtiä mutta tuloksetta. Katseltiin sitä hetken ja sitten soitimme varmuuden vuoksi päivystävälle eläinlääkärille, vaikka oireet ei ihan selkeät ollutkaan. No puoli yhden aikaan sitten ajettiin karkkilaan jossa päivystävä oli, koska hän oli sitä mieltä niin kuin mekin, että parempi katsoa kuin katua, kun torsiossa on hengestä kyse. No, eläinlääkäri tutki Kingin, mietti että ripuli ei sovi kuvaan, ellei sitten ole GI-kanavan muusta vaivasta kyse, mutta vatsakaan ei ollut niin kovin turvonnut kuin kotona, pulssi vain tykytti hurjana. King sai sitten rauhoittavaa, tipan jalkaan (x3, joista viimeinen vihdoin pysyi, miten niin herkkähipiäinen kaveri) ja ei kun imemään "puutarhaletkua", koska sen kokoinen ja näköinen letku on. Ihan perille saakka vatsaan ei letkua saatu, mutta ilmaa tuli pois, ja jäätiin seuraamaan tilannetta. Mutta King päätti että kun annoitte rauhallisen unen, eikä aiemmin illalla ollut saatu unta, niin nyt nukutaan. Joten huolimatta herätyspiikistä, King vain kuorsasi, puolen tunnin päästä vähän raotti silmiä, käänsi pään ja rutisti silmät kiinni meiningillä:" ettekö te näe että mä nukun".. Mutta kyllä se sitten siitä. King heräsi, ja kokeiltiin kaikki taas läpi, ja tultiin siihen tulokseen, että seurataan vielä tilannetta, mutta jos vatsa olisi uudelleen alkanut turpoamaan, olisi Vantaan Aisti kutsunut, joka on yksityinen klinikka, mutta se päivystää 24 h. Näin ainakin ymmärsin. No, ne yhteystiedot on vielä tallella, jos jossain vaiheessa tarvii. Sitä kun aina ajattelee, että eläinlääkäri on kaveri siinä kohtaa kun omistaa useamman eläimen. No, Kingiä sitten vahdittiin aamuun saakka, ja melkein jokaisesta röyhtäsystä, se ansaitsi aina masutestauksen.. Mutta onneksi se pahempi jäi sitten tulematta, koska pelkäsin sitä todella Mackin kokemuksista rikastuneena.

No, loppuviikko me saatiin sitten olla ihan rauhassa. Jouluaatto oli ja meni, aloitin uuden ab:n jonka pohjalta joulupäivän makoiltin maha krampeissa kuoppaisella sohvalla, jolloin selkä jumahti.. Kiva.. Se on sitä elämään ei sen enempää.. Mutta Tapaninpäivän aamuna sitten koimme sen saman jonka niin moni muukin tässä maassa, sähköt hävisivät ennen aamukasia, ja heräsimme pimeään ja koleaan aamuun. No ei muuta kuin takkaan tuli, vesi oli otettu jo edellisenä päivänä valmiiksi, samoiten lamppuja, kun myrskyä luvattiin. Asuminen maalla on opettanut varautumaan kaikkeen. Eipä siinä sitten, tiistainakaan ei sähköjä kuulunut, Ere haki kaasua asuntoautoon, aggregaatin se oli edellisenä päivänä hakenut, joten se oli jo kiinni, silti sillä välin kun pakastin jyrisi aggregaatin nokassa jääkaappi ehti lämmetä ja kaikki meni roskiin, kinkku, joulukala jne. No, siirryimme tiistaina nukkumaan asuntoautoon kera Sophian (joka ei ole koskaan ollut kovin pitkään yksin) ja Ilonan. Siinä sitten otsalamppujen valossa pissatettiin koirat ja laitettiin autoon, mutta Ilona oli vielä kovin vikiseväinen ja levoton, ei tahtonut löytää paikkaa, joten ajattelin että noh, sillä on varmaan vielä hätä. Ja otin sen hihnaan ja vein ulos. Huono ratkaisu, tai no pakkohan se oli, se säikähti jotain jo heti asuntoauton ovella, repien ja riuhtoen hihnassa. No sain kopattua typyn kainaloon ja ulos. Siinä sitten otsalampun valossa katsoin, ei p*****e sillä on jotain verevää, lihamaista silmässä, voi josses.. Mikä tuo on?!? Ei muuta kuin Ere hereille, tule tänne, otan koiran syliin, kato mikä sillä on silmässä, vastaus:" karvoja tässä vaan on" ja hipaisuna ne pois, odotan hetken, koska silmä punoittaa ulkoreunasta, ja klöntti tuli taas esiin, mieheni:" iiiiiiiuuuuk, hyi". No, sanoin että se on soitettava aamulla eläinlääkärille. Mieheni sanoo:" joo, sillä on se rokotuskin". Ja minä vastaan, kyllä tämä silmä nyt on tärkeämpi.. Mutta seuraavana päivänä eläinlääkärillä, joo, tää on tällanen vilkkuluomen repeämä, siis siitä on revennyt ihan pieni pala, ja nyt silmä rupee tulehtumaan. Okei, siis Ilona paini Sophen kanssa illalla, siitäkö?! todennäköisesti, ei tää ole vaarallista, saatte silmätipan ja todennäköisesti se ottaa itsekseen kiinni, kun se on hetken saanut olla ja jos ei ota, niin otetaan se pois. Joten Ilona sai rokotuksen, silmään ab:n ja tarvittaessa otetaan se liharämmäle pois nukutuksessa, jos se ei mene kiinni.. Mä en vaan käsitä miten se voi ottaa kiinni, koska nytkin paraikaa, sitä silmää voi katsoa tyylillä: näkyy, ei näy, näkyy, ei näy. Ihan räpsyttelyn tahdissa. Eikös se pitäis olla aika pitkään kosketuksessa siihen "runko-osaan", jotta se lärpäke jää kiinni.. Mä en taida ymmärtää näitä vilkkuvia luomia ollenkaan, tai siis vilkkuluomia, nyt se vilkkuu ihan nimensä mukaisesti.. Mutta ehkä se tästä.

Nyt toivon vain, että kaikki paranevat, kaikki pysyvät terveinä ja kaikki saavat nauttia vuoden vaihtumisesta, joten:

Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta ei se mitään. Minä olen periaatteessa jo valmistunut, keskittymässä jo täysillä jouluun ja sen  laittamiseen, vaikka se töissä yövuorossa osin meneekin. Kuitenkin haluan, että se joulun tunnelma jostain löytyy ja sairaalassakin joulu voi tuntua joululta, jos niin haluaa. Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin mitä meille on tapahtunut tässä marraskuun ja joulukuun alussa, vai onko mitään.

Edelleen siis odotamme lunta kuin hullut, jotta pääsisimme leikkimään koirien kanssa lumisotaa, auraamaan kuonolla polkuja pitkin pihaa ja katsomaan miten kirkkaasti kuulaana pakkasyönä tähdet taivaalla tuikkivatkaan. Koiristamme Sophia on varmasti ainoa joka ei ole nähnyt lunta vielä, tai no on, mutta ei varmasti muista sitä. Mutta Sophia onkin ollut kiireinen. Viimeksi jo puhuin että juoksua ja juoksua, no ei tullut lokakuussa juoksua ei, haju oli kyllä sen mukainen. Mutta marraskuukin ehti menemään ohitse, ilman sen suurempia tuoksuja. Ja kävimme taas vierailulla rakkaan ystäväni Sadun luona katsomassa pentuja, jotka ovat jopa hiukan sukua Sophialle. Isänä on Moment of Glory for Shadow's Eternity "Andrew" ja Emänä Gigantic Paw's Ilon Pisara.

 

Kuvassa: "Myrsky" Gigantic Paw's Kuutamomyrsky

Sophia tykkäsi ihan hirveästi, mutta osasi olla myös todella kauniisti pentujen kanssa. Ei haitannut leivän syöntiä vaikka kaikki kuusi pentua pomppivat selän päällä iloiten ja leikkien. On se Sophia vaan niin ihana luonne, perusrauhallinen ja erittäin sopuisa. Saa nähdä miten käy kun teini-ikä iskee.. Siitä on meinaan viitteitä. Ei Sophia normaalisti availe ovia huvikseen, levittele vessan roskista pitkin eteistä ja näytä vielä tyytyväiseltä saavutukseensa :D . Mutta nyt näin tehtiin. Pelottavaa. Sehän tarkoittaa samalla sitä että Sophiasta tulee lady ja pentuaika on ohitse, voi hemmetti, niin äkkiä se aika sitten menee. Juurihan tuo muru vasta tuli. Ja nyt joulukuun vaihteessa Sophialle tuli kymmenen kuukautta täyteen:

Samalla tuli näyttelyseisotustakin harjoiteltua :).

Olemme meinaan jättäneet sen edellisen pentunäyttelyn sen Sophian juoksuyrityksen vuoksi väliin, ja nyt yritämme uudelleen ja menemme ensimmäistä kertaa juniori luokkaan Helsingin kaksipäiväiseen Winner kilpailuun 3. ja 4.12. Ja Sophialle on iskenyt pahasti teini-ikä, se komentaa pienempiään, ei siis isompia ja vanhempia, mutta pentuja ja nuorempia koiria. Ajoittain häntä nousee lipputangoksi kohti taivasta, jotta näytettäisiin mahdollisimman suurelta ja uhkaavalta, vaikka minusta se on kyllä aika koomista. Pieni tyttö ja isottelee tuolleen, hih hih, silleen se isäntäkin sanoi Sophialle ja nauroi päälle :D. Ei tainnut mennä läpi Sophen tavoite. Mutta mutta, tämä on myös se vaihe, jossa korvat ovat vain koriste päässä ja jos jotain haluaa perille pitäisi se saada jollain tasolla todella mielenkiintoisesti esitettyä tai kera namin,. Mutta Sophialla on vain valikoiva kuulo, kaikki rapinat se kuulee (voi olla herkkua tarjolla), jääkaapin oven se kuulee (ruokaa tulee sieltä kuin itsekseen) jne. Eikä Sophia ole itseassa ollut mitenkään päin hankala lapsi, aivan toista, kiltti kuin mikä ja se näkyy siinä että kun teininä on hankalaa, pitää saada enemmän ja enemmän hellyyttä. Pusuja voidaan jakaa kaikille vähänkään likemmäs tuleville ja syliinkin vielä mahtuu :D.

Mutta se näyttely, Nala ja Sophia olivat molemmat ilmoitettuja ja molemmat tytöt lähtivät siis mukaan. Aloitin torstaina yövuoron jälkeen Nalasta koirien laittamisen, harjasin ja harjasin, ja olin menossa pesulle, kunnes valot alkoivat vilkkua myrskyn merkkinä enkä uskaltanut Nalaa ottaa suihkuun, jos vaarana on shampoot turkissa pimeässä kylppärissä ilman vettä.. Ei säästelin aamuun, ja onneksi säästin. Nala kun on sitä mieltä että aina silloin pääsee jonnekin, kun pestään, puhalletaan kuivaksi ja laittaudutaan. Se aina tietää näyttelyitä ja HÄN on pääsemässä mukaan, WOW. Joten pesin Nalan perjantai aamuna, kuivasin ja mieheni vei hänet ystävällemme (Nalan kasvattaja omistajalle) trimmattavaksi. Siitä se sitten lähti. Ei hetkeäkään ilman Nalaa, pissalla pystyi juuri ja juuri ulkona käymään, jos mami tai isi oli vieressä, koska silloin tiesi ettei jää kyydistä. Jos kävelimme liki ulko-ovea, oli Nala taas heti vieressä valmiina kuin tinasotilas taistoon, "joko mennään" ilme kasvoilla. Päivällähän tämä hösöttäminen menee ihan ok ja siinä samassa kun laitoin Sophiaa (joka oli sitä  mieltä että leikkiminen olisi ollut PALJON kivempaa). Mutta mutta, kun se yö koitti, ei unesta Nalalla tietoakaan, kunnes sammutimme valot ja sanoimme hyvää yötä. Eikä sekään anna kunnon unta, koska isäntä kuorsaa ja sen kuulee koska hän kääntää kylkeä piti Nalan tulla aina tarkistamaan, joko se heräsi. Ja kun heräämisen aika oli, Nala oli heti valmiina ovella taas kuin tinasotilas valmiina taistoon. Ja kun matka kohti Helsinkiä viimein alkoi, voitte kuvitella ketä väsytti. Sophia luovutti heti kättelyssä autoon päästyään, jota hiukan ihmettelinkin miksi niin vetämätön, kun on laitettukin jo edellisenä päivänä ajoissa ja nukkua on saanut rauhassa. Mutta Nala, yritti reppana autossakin vielä näyttää parhaintaan, ja silmät puolitangossa väkisin pysyä hereillä. Sillä menolla on kiva mennä kehään :D. Mutta yritystä löytyi kuitenkin;

Nala lauantaina 3.12.2011. AVO EH: karvaton nakkimme <3

Ja alla Sophia mamin kanssa kehässä, lauantaina 3.12. JUN ERI2 SA.

Mutta kivaa oli  ja se on pääasia, molemmat tytöt juoksivat kivasti kehässä, mitä nyt Sophia ´hiukan halusi taas maistaa hihnaansa loppuvaiheessa, jota itseasiassa mietin miksi. Koska hän kun tekee näin lähinnä väsyneenä tai ylienergisenä. Ja sunnuntaina hän sitten oli aivan veto pois. Ihan totaalisesti, vaikka palautumisaikaa oli ihan mukavasti ja se vietettiin se aika palautumista ajatellen rauhassa ja leväten. Mutta Nala veti kuin vanha tekijä, jopa kolmio onnistui iskän kanssa kehässä, jota me emme ole oikeastaan koskaan minkään koiran kanssa harjoitelleet, johtuen siitä että harva tuomari sitä pyytää ja jos pyytää, voi koiran aina kulmissa pysäyttää ja ohjata toiseen suuntaan. Mutta sitä  mietin pitkään, että onko kaksi päiväinen näyttely liikaa kymmen kuiselle koiralle, koska ainahan se on ressaavaa, vielä junnukoiralle, jolle messari on jo sinänsä iso kokemus on aina ajatus mielestäni ajankohtainen. No, mutta toinen syy sitten selvisi miksi Sophe on vetämätön. Sunnuntaina Sophiasta tuli nainen, wow.. Siis juoksu alkoi vihdoin ja viimein, no joo, ehkä vähän aikasessa verrattain siihen että aiemmat tyttömme ovat juosseet ekan kerran ehkä vasta vuoden vanhana ellei jopa reilu vuoden ikäisenä. Mutta, nyt voi hyvällä syyllä siis rauhoittua joulun viettoon ja katsella yhdessä millaisia koristeita teemme, koska ei juoksuisen nartun kanssa moneen paikkaan viitsi mennä. Ainoa vain on, että poitsumme joutuu eristykseen tytöistä ja se on aina sydäntä raastavaa :'(. Toinen ulvoo ja huutaa kuin viimeistä päivää, kun niin ihanasti tytöt tuoksuu, mutta kun ei, ei pääse sen luokse.. On se rankkaa olla poika.. Ainakin tässä kohtaa menee sympatiat sille puolelle. Ja koska näyttelystä ei sen enempiä menestystä tällä kertaa tullut, ostin tytöille omat ruusukkeet kiitokseksi, samalla tietty vähän isännällekin hyvin menneestä esittämisestä:

 

Mutta on meillä toinenkin asia olla kotona rauhoittumassa jouluun. Saimme nimittäin joululahjan tänä vuonna hiukan aikaisemmin kuin normaalisti. Perheeseemme nimittäin liittyi uusi pieni tyttö: "Ilona" (Gigantic Paw's Kesäsade) :). Ilona on meillä sijoituksessa ystävältämme. Aivan ihana tyttö luonteeltaan, omaa paljon samaa kuin Sophia pienenä, ei turhia hötky, mutta sitä pentuvilleyttä löytyy kyllä kuitenkin. Kiitos valtavasi ystävällemme Sadulle tästä ihanuudesta ja erityisesti luottamuksesta antaa meille tällainen pirpana. Iskä sai uuden leikitettävän. Ja tältä pohjalta meillä on nyt sitten viisi aivan ihanaa ja toisiaan täydentäviä nöffejä rikastuttamassa elämäämme. Siis kerran kun hurahtaa rotuun, sitä mennään sitten vauhdilla vai miten se meni ;) 

 

Mutta kaikille erittäin mukavaa ja rauhallista joulun odotusta, me ollaan tänään kaikki koirineen laitettu koristeita ikkunoihin, eilen Ilonan ja Pepin kanssa koristeltiin jo kuusi. Mitä nyt Ilona olisi halunnut mieluummin maistaa koristeita kuin laittaa kuuseen, mutta ei kai se mitään.. Täytyyhän sitä tietää miltä ne maistuu, jos maistuvat miltään...

Näillä mennään, ja kuullaan taas ;)

 

Niin se aika juoksee kuin viimeistä päivää.. Sophia kasvaa ja kehittyy muiden kanssa kovaa vauhtia..

Nalalla oli juuri juoksu, siis ihan aikataulussaan.. Viikkoa ennen kuin lähdimme vierailulle Viitasaarelle ystäväni luo. Se ehti mennä jo niin pitkälle ohi, että kävimme Sophian ja Nalan kanssa ihan kunnon metsätutkimus matkallakin jo. Minä kun olen aina vähän varoivainen karkailuja ajatellen aina juoksun aikana tuosta vapaana pitämisessä, vaikka ei Nala koskaan mihinkään ole karannut. Naapureissa vain on kauempana uroksia kyllä tarjolla, väärän rotuisia siis. Mutta metsälenkilläkin käytiin jo nauttimassa syksyn väreistä, tuoksuista ja olemisesta.. Enkä ole edes ajatellut Sophian juoksua vielä, koska olen jotenkin aina mieltänyt että se tulee vasta joskus vuoden ikäisenä, jos vielä ihan silloinkaan.. Variaatioita kuin löytyy..

Sophia

 Nala ja Sophia

No, olimme sopineet onnellisesti että lähdemme katsomaan ystävämme nöffipentusia kun vain saan töistä pidemmän vapaan, niin sovitaan aikataulu.. Ja niin me lähdimme sitten Eeron ja Sophian kanssa kohti Koliman rantaa keskiviikkona. Nala, King ja Peppi jäivät kotiin, koska ystävälläni on useampi nöffi myös, uros ja tyttöjä ja heidätkin on erotettu tällä hetkellä pentujen vuoksi jne. Niin Sophia sai nuoren ikänsä vuoksi lähteä mukaan ja muut jäivät hoitoon. Matka sinne sujui ihan kivasti, asuntoautolla on aina mukava matkustaa, kun saa omat eväät mukaan, on mökki matkassa ja voi koska vaan pysähtyä keittämään kahvia :) sehän on meidän perheessä tärkeintä. Sophia matkustaa kivasti omalla paikallaan, ja lähinnä nukkuu matkan ajan. Meillä kun kaikki koirat ovat totutettu pienestä pitäen automatkailuun niin melkeistä järjestään kaikki alkavat nukkua tai menevät maate kun auto käynnistyy ja auto alkaa liikkua. Näin maalla kun asuu on se auto niin tärkeä liikkumisväline, että olisimme pulassa jos jollain koiristamme olisi matkapahoinvointia tai muuta ongelmaa autossa.. huh... en uskalla edes ajatella asiaa sen enempää..

No mutta perille päästiin ja kaikki tosiaan sujui rauhallisesti ja pentusetkin ovat aina ihanaa katseltavaa. Sophiakin tykkäsi kamalasti. Niitä piti katsoa ihmetellä pitkään, keikuttaa päätä kun ne pitikin ääntä, ja sitten piti tökkiä jos ne hiljenivät. Ihan kuin sophia olisi tarkistanut että ovat varmasti vielä elossa :). Vakava paikka. Jossain vaiheessa vain aloimme haistelemaan (siis todella haistelemaan) että ompas juoksuinen tuoksu jollain.. No, ei muuta kuin tarkistamaan tilannetta, uskomatonta, Sophia tuoksuu täysin (ja vahvasti) juoksuiselle. Miten se on mahdollista?!? Onko vauvastamme tulossa sittenkin lady.. iik. Mun vauva, nyyh.. No ei selkeää vuotoa näkynyt, ja sekin mitä testauksessa tuli esille, ei voinut varmuudella sanoa oliko vain likaa vai punervaa.. mutta se haju, aivan selkeästi lähti meidän tytöstä.. Joka aamu Sophia pesi itsensä huolella, mutta ei vuotoa.. Lauantai koitti, ja sitten se alkoi, nimittäin sekoaminen. Piti vahtia tarkasti pihaa, vuhkua kovasti joka ikkunaa.. Myös omaa kuvaa, sehän voi vaikka hyökätä.. Telkkarissa ukkosti, taas ihmeteltiin ja jopa hiukan säikähdettiin, eikä muu auttanut kuin herkuilla houkuttelu katsomaan tätä äänen ja jyrinän lähdettä, televisiota. Kaikkea piti ihmetellä, hiukan säikkyä ja eritoten vuhkua kovaa ja muristen.. Ulkona olisi ollut parasta vain nukkua... Minä olin aivan poissa tolaltani, miten se nyt noin.. ei tuo ole meidän rohkea Sophe, aina on kaikki käyty haistelemassa vaikka ehkä oman ajan kanssa, mutta kuitenkin.. Pehmeähän luonne tuo on, mutta ei arka, ei missään tapauksessa.. Herttainen ja luttana.. Mutta ilta koitti, isi tuli reissulta (oli siis perheen miesten kanssa kylillä :) ), oi sitä riemua ja voi sitä riemua kun pääsi taas vahtimaan pihaa.. huh.. ja sen jälkeen.. ketarat kohti kattoa ja kuorsaaamaan, siis mitä?!?!? Todella, ketarat kohti kattoa ja kuorsaamaan.. ja sitten mamma sekos.. siis ensin hypitään ja pompitaan koko päivä ja sitten naps, nyt väsähti.. Olenhan tyttö, mutta hormoonit ja nuori pehmeä nöffityttö ei siis ole hyvä yhdistelmä, en minäkään tuolleen ole koskaan seonnut.. mutta siis päivän toilaus ja sitten se oli siinä.. Peruutin tästä syystä myös Sophian näyttelyn sunnuntailta, koska kun toinen on stressaantunut elimistönsä toiminnasta ja hormooneista, ei koiranäyttely ole ehkä se paras paikka mennä katsomaan, josko joku muu törmäilisi tai komentelisi, vai mitä?!?!? Ei minusta.. Mutta sunnuntaina tilanne ehkä hiukan laukesi, Sophia rauhoittui, oli kyllä hoitanut pentusia kovasti. Mutta muutoin enää vahdittiin ja haukuttiin vain pihalla, jonka voi osittain selittää silläkin että Sophian lauma oli kotona.. Ja me lähdimme kotimatkalle, jonka ajan Sophia vain nukkui ja nukkui.. Kotona kokeilimme uroksemme kanssa, että miltä sitten Sophia vaikuttaa, koska selkeää vuotoa ei ole missään vaiheessa tullut.. King olikin sitten kiinnostunut, mutta vain sen päivän ajan.. ei enää, nyt ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kaikki on normaalisti.. joten oliko Sophian juoksu nyt tässä, hiljaisena vai vastako me yritämme aloitella juoksua.. Kiinnostava seurata.. Se tuli kyllä selväksi että hormoonit sekoittaa pahasti pienten tyttöjen päät... Ja Sophia voisi olla todella ihanteellinen ja ylihuolehtiva äiti jos merkit paikkaansa pitää :). Ei sillä ettäkö siitä mammaa olisi suunniteltu.. Näin kauniisti hän kuitenkin pentusten kanssa poseerasi:

Sophia ja 2 Gigantic Paw's pentua..

Kuvia olisi reissulta enemmänkin, mutta tämä versio on kaunis.. Ja tästä tuli mieleeni joulukuvamme.. voi luoja.. Nalalla siis oli juoksu siihen aikaan kun sitä kuvasimme, joten päätimme että tänä vuonna joulukuvaamme NF-uutisissa koristavat vain nöffityttömme. Emmekä lähde testaamaan miten käy kuvaaminen Kingin ja tyttöjen kanssa, vaikka rekvisiitaksi oli jo hankittu iso tonttuhattu, kaksi punaista tiukukauluria ja poron sarvet, eli kaikille neljälle jotain. Eikös se ole ajatuksena ihan kiva, pukki, Petteri ja kaksi niiden apuria matkalla mukana :D. No ei sitten muuta kuin miettimään että missä on hyvä kuvata tämän vuotinen kuva, kun ei lunta ole vaan pimeää ja synkkää kuorutettuna vesisateella. Sisälläkin kuvaaminen on aina vähän "tylsää" koska valaistus on ulkona parempi ja pääsee paremmin miettimään asetteluja, voi käyttää maan eri korkeuksia ja ulottuvuuksia hyödykseen.. Mutta siis päädyimme kuvaamaan sisällä.. Ja tästä lähdettiin:

Siis, voi luoja.. yksi nukkuu, yksi on nauttinut jotain ylimääräistä ja kolmas vain nuokkuu.. Todella edustavaa siis.. Ainahan koiramme siis osaavat poseraa, kun sanoo: "Tää tulis nyt joulukorttiin, oisko paha, että hiukan joulumieltä". Siis ei.. tyylin vaihto..

Ja mä siis rakastan kaikkia koiriani, mutta onko tämä edustava kuva?!? Tonttulakki kenossa on ihan ok ja söpö joo, mutta yksi kuikuilee hassusti ja poro on jossain aivan muissa maailmoissa.... Nämä siis vain ja ainoastaan kuvaamisen ilosta.. Ymmärtänette varmasti, että oikean joulukuvan, ja sen toivottavasti onnistuneen kuvan saamme julkaistuksi nöffi lehdessä ja ehkä kenties täällä.. Sitten jouluna, hih hih..

 

Niin ne vauvat vaan kasvaa.. Oih ja voih.. Miten tämä nyt näin meni..

Tästä kaikki alkoi :

Sophia lähdössä Wienin lentokentältä. (Kuva: Thomas Bogner)

Me siis saimme molemmat kasvattajan eli Manuelan kanssa tämän saman kuvan sähköpostiimme sinä päivänä kun Sophia lähti Wienin lentokentältä kohti Suomea. Lennon varauksen, lentoboxin ja kaikki järjestelyt teki itsenäinen firma Animals First Itävallasta. Manuela oli ennenkin tätä firmaa käyttänyt ja sanoi kaiken toimineen hyvin, luotin ja luotan häneen sanaansa täysin. Meille kun ei ole ulkomailta tullut kuin Martha itse haettuna ja King, jonka asiat hoitivat Sonia ja Vlado Slovakiasta käsin. Tuo yllä oleva kuva on vain bonusta siitä :). Ja nyt Sophia on jo iso rontti, 8,5 kuukautta oleva ihana prinsessa <3 .

 

Jossain puolen vuoden tienoilla, kun Sophia vaihtoi karvaa ja alkoi saamaan enemmän oikeaa karvaa, mietin että ei, ei, ei, en tahdo sen kasvavan. Haluaisin nauttia pentuajasta mahdollisimman pitkään. Miksi se ajoittain tuntuu aiheuttavan harmaita hiuksia kun tietää että pentu on syönyt jotain sopimatonta (Sophia kyllä ihmeen vähän, vain eteisen listat ja lipaston jalat ovat kärsineet enemmän, muutoin lähinnä shampoopullot yms. pienet asiat), sisäsiisteys on ajoittain hankalaa (eritoten jos nöffi rakastaan "uida" vesikupissa"), kouluttaminen tuntuu ajoittain pään hakkaamiselta seinään, muttta silti siitä ei haluaisi luopua. Kuitenkin toisaalta jossain kohtaa herää se ajatus, että olisipa se jo iso, näkisi mitä siitä tulee, rakenteellisesti, terveydellisesti ja luonteeltaan, kun pentuajan hössötys häviää.. Ristiriitaista. Missä kohtaa se raja menee, kun se ajatuksen muutos tapahtuu, koska kun Sophiakin saapui, ei tullut mieleenkään että se ei niin pian olisikaan enää se pieni ihana karvapallero, taapertamassa pitkin pihaa mamman perässä, vaan joku muukin asia voi kiinnostaa ja mammastakin voi päästää irti.

No ei Sophia ole kyllä siitä "eroon" päässyt että olisi mamman pikku prinsessa, Nala on vähän isompi prinsessa, jne. Sophen kanssa leikitään joka ilta, jotta jaksaa aamuun asti nukkua ja hellyyshetki on kaiken a & o. Eero osti juuri uusia leluja koirillemme, on possu päässyt röhkimään reippaalla kädellä joka ilta, ja se usein jatkuu meidän mentyä makkariin, koska Sophian mielestä röhkivä possu on nyt "the number one" Joten miten sitä voi sanoa isoksi?!? Koska se on aikuinen?!? Mielestäni Nala ei ole vieläkään kovin aikuinen mentaalipuolelta, ja se sentään tulee kolme tammikuussa, mutta sen kasvattaja onkin luvannut toimittaa meille aivot jälkijunassa 8 -vuotiaana. Luonnetakuu kun ei kata sitä että se on fiksu, vain sen kiltteyden ja silleen. No nöffien kanssa tuusnatessa huomaan, että aina ei tahdo aivot mukana matkassa olla, mutta haitanneeko tuo jos kaikilla on kivaa. Koska jos esim miettii sitä että me puhumme Nalasta "kiskantätinä", meillä on trimmauspöytä laitettu esteeksi, ettei kaikki "pääse" rappujen alle. Kyllähän ne nyt jo pääsee, mutta Sophia ei ole vielä hokannut sitä että hypyn korkeus riittää. Niin ja se Nala, aina kun saa luun pitää mennä pikavauhtia hypähtämällä yli pöydästä syömään luuta, mutta poistulo onkin sitten eri asia. Muilla on kenties vielä herkkuja jäljellä, ja Nala tuijottaa intensiivisesti pöydän takana päätään riiputtaen, koska hän ei pääse pois pöydän takaa.... Piippaus on kova, jotta joku kääntäisi pöytää ja päästäisi pinteestä, vaikka juurihan hiukan hypähtämällä sinne on päästy.

 Nala "the kiskantäti" vapputunnelmissa 2011

 

Kyllä mä sitten niin rakastan tätä rotua <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  . Ihan kaikkien murusteni voimalla. Ei olis elämässä onnea ja hassuja hetkiä ilman näitä hönöjä, jos nyt niin voi koiristaan sanoa. En kyllä väitä että kissamme olisi sen fiksumpi. Tobias meinaan syö sipsejä, ei ole enää vain mamman ja papan herkku. Jos sipsipussin avaat sohvalla istuen, niin ei mene kauaa kun niskasi takaa alkaa kulua valtaisaa pörinää, pää nykii, koska joku tönii päällää sinun päätäsi, jos se ei vielä herätä riittävästi huomiota, voi vähän kirputtaa päänahkaa tai nuoleskella hiuksia (kissan kieli kun on niiiiiiin siloinen), ja jos ei vieläkään tipu tai siis rapise, voi hypätä syliin, tuijottaa intensiivisesti ja huutaa.. Joten voiko kissa oppia koirilta kerjäämisen?!?!? Mikä sipseissä viehättää?!? Eritoten kun aina pitää ensin pestä sitä maustekasaa siitä päältä pois ja sitten kannetaan yksi lastu kuin suurempikin aarre piiloon ja syödään rauhassa. Sama tapahtuu koiriemme kuivatulle keuhkolle, pienimmät palaset on annettava kissallemme "näkkäriksi" tai se loukkaantuu verisesti, eikä kissan viha ole koskaan mikään leikin asia.

Herra Tobias kissanpoika Lehtiranta, 12 vuotta. Ettei Tobias koe jäävänsä vain ilman huomiota, ja kuvaa.. ;).

Tobias muuten osaa käyttää hyödykseen kaikki koiramme, pesupalvelu löytyy, jotkut (Sophia) syö niin vauhdilla että vieressä voi päivystää, jotta nenän eteen tulee lionneita papusia jne. Sophia ei vaan oikein ymmärrä, mitä tarkoittaa kun kissa puskee naamalle, mutta King onkin Tobiaksen hovipesijä. Sillä on sellanen kosteannihkeä kieli verrattuna tyttöihin paljon kuivempi siis. Joten kissamme ei näytä pesukoneesta tipahtaneelta hänen pesun jälkeen, jota se usein on tyttöjen jälkeen. Elämä on siis valintoja täynnä.. Kuka tänään pesee Topin, mitä tänään syötäisiin ja kuka leikkii kenenkin kanssa?!? Raskasta, voih niin raskasta..

Ja jotta me kaikki ymmärrämme rakkautemme tätä niiiin ihanaa rotua kohtaan, laitetaan jotain kivoja kuvia matkan varrelta mukaan.. Eikös ne kerro enemmän kuin tuhat sanaa..

Nala metsässä.

 Sophia metsässä.. Huomaa korvat, ja ei emme ole sukua lepakolle..

 Saako sitä kameraa maistaa?

 

 Sophia, Nala taustalla.

 

 King ja Nala..

 Peppi ja Nala.. Siis irmapetteri ja sen mies vapputunnelmissa..

 

 King ja 4 -vuotis synttärikakku

 

 Ja jotta ei kuva nyt liian hulvattomaksi kävisi, niin Sophia "the lifeguard" believe it or not.