Niin ne vauvat vaan kasvaa.. Oih ja voih.. Miten tämä nyt näin meni..

Tästä kaikki alkoi :

Sophia lähdössä Wienin lentokentältä. (Kuva: Thomas Bogner)

Me siis saimme molemmat kasvattajan eli Manuelan kanssa tämän saman kuvan sähköpostiimme sinä päivänä kun Sophia lähti Wienin lentokentältä kohti Suomea. Lennon varauksen, lentoboxin ja kaikki järjestelyt teki itsenäinen firma Animals First Itävallasta. Manuela oli ennenkin tätä firmaa käyttänyt ja sanoi kaiken toimineen hyvin, luotin ja luotan häneen sanaansa täysin. Meille kun ei ole ulkomailta tullut kuin Martha itse haettuna ja King, jonka asiat hoitivat Sonia ja Vlado Slovakiasta käsin. Tuo yllä oleva kuva on vain bonusta siitä :). Ja nyt Sophia on jo iso rontti, 8,5 kuukautta oleva ihana prinsessa <3 .

 

Jossain puolen vuoden tienoilla, kun Sophia vaihtoi karvaa ja alkoi saamaan enemmän oikeaa karvaa, mietin että ei, ei, ei, en tahdo sen kasvavan. Haluaisin nauttia pentuajasta mahdollisimman pitkään. Miksi se ajoittain tuntuu aiheuttavan harmaita hiuksia kun tietää että pentu on syönyt jotain sopimatonta (Sophia kyllä ihmeen vähän, vain eteisen listat ja lipaston jalat ovat kärsineet enemmän, muutoin lähinnä shampoopullot yms. pienet asiat), sisäsiisteys on ajoittain hankalaa (eritoten jos nöffi rakastaan "uida" vesikupissa"), kouluttaminen tuntuu ajoittain pään hakkaamiselta seinään, muttta silti siitä ei haluaisi luopua. Kuitenkin toisaalta jossain kohtaa herää se ajatus, että olisipa se jo iso, näkisi mitä siitä tulee, rakenteellisesti, terveydellisesti ja luonteeltaan, kun pentuajan hössötys häviää.. Ristiriitaista. Missä kohtaa se raja menee, kun se ajatuksen muutos tapahtuu, koska kun Sophiakin saapui, ei tullut mieleenkään että se ei niin pian olisikaan enää se pieni ihana karvapallero, taapertamassa pitkin pihaa mamman perässä, vaan joku muukin asia voi kiinnostaa ja mammastakin voi päästää irti.

No ei Sophia ole kyllä siitä "eroon" päässyt että olisi mamman pikku prinsessa, Nala on vähän isompi prinsessa, jne. Sophen kanssa leikitään joka ilta, jotta jaksaa aamuun asti nukkua ja hellyyshetki on kaiken a & o. Eero osti juuri uusia leluja koirillemme, on possu päässyt röhkimään reippaalla kädellä joka ilta, ja se usein jatkuu meidän mentyä makkariin, koska Sophian mielestä röhkivä possu on nyt "the number one" Joten miten sitä voi sanoa isoksi?!? Koska se on aikuinen?!? Mielestäni Nala ei ole vieläkään kovin aikuinen mentaalipuolelta, ja se sentään tulee kolme tammikuussa, mutta sen kasvattaja onkin luvannut toimittaa meille aivot jälkijunassa 8 -vuotiaana. Luonnetakuu kun ei kata sitä että se on fiksu, vain sen kiltteyden ja silleen. No nöffien kanssa tuusnatessa huomaan, että aina ei tahdo aivot mukana matkassa olla, mutta haitanneeko tuo jos kaikilla on kivaa. Koska jos esim miettii sitä että me puhumme Nalasta "kiskantätinä", meillä on trimmauspöytä laitettu esteeksi, ettei kaikki "pääse" rappujen alle. Kyllähän ne nyt jo pääsee, mutta Sophia ei ole vielä hokannut sitä että hypyn korkeus riittää. Niin ja se Nala, aina kun saa luun pitää mennä pikavauhtia hypähtämällä yli pöydästä syömään luuta, mutta poistulo onkin sitten eri asia. Muilla on kenties vielä herkkuja jäljellä, ja Nala tuijottaa intensiivisesti pöydän takana päätään riiputtaen, koska hän ei pääse pois pöydän takaa.... Piippaus on kova, jotta joku kääntäisi pöytää ja päästäisi pinteestä, vaikka juurihan hiukan hypähtämällä sinne on päästy.

 Nala "the kiskantäti" vapputunnelmissa 2011

 

Kyllä mä sitten niin rakastan tätä rotua <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  . Ihan kaikkien murusteni voimalla. Ei olis elämässä onnea ja hassuja hetkiä ilman näitä hönöjä, jos nyt niin voi koiristaan sanoa. En kyllä väitä että kissamme olisi sen fiksumpi. Tobias meinaan syö sipsejä, ei ole enää vain mamman ja papan herkku. Jos sipsipussin avaat sohvalla istuen, niin ei mene kauaa kun niskasi takaa alkaa kulua valtaisaa pörinää, pää nykii, koska joku tönii päällää sinun päätäsi, jos se ei vielä herätä riittävästi huomiota, voi vähän kirputtaa päänahkaa tai nuoleskella hiuksia (kissan kieli kun on niiiiiiin siloinen), ja jos ei vieläkään tipu tai siis rapise, voi hypätä syliin, tuijottaa intensiivisesti ja huutaa.. Joten voiko kissa oppia koirilta kerjäämisen?!?!? Mikä sipseissä viehättää?!? Eritoten kun aina pitää ensin pestä sitä maustekasaa siitä päältä pois ja sitten kannetaan yksi lastu kuin suurempikin aarre piiloon ja syödään rauhassa. Sama tapahtuu koiriemme kuivatulle keuhkolle, pienimmät palaset on annettava kissallemme "näkkäriksi" tai se loukkaantuu verisesti, eikä kissan viha ole koskaan mikään leikin asia.

Herra Tobias kissanpoika Lehtiranta, 12 vuotta. Ettei Tobias koe jäävänsä vain ilman huomiota, ja kuvaa.. ;).

Tobias muuten osaa käyttää hyödykseen kaikki koiramme, pesupalvelu löytyy, jotkut (Sophia) syö niin vauhdilla että vieressä voi päivystää, jotta nenän eteen tulee lionneita papusia jne. Sophia ei vaan oikein ymmärrä, mitä tarkoittaa kun kissa puskee naamalle, mutta King onkin Tobiaksen hovipesijä. Sillä on sellanen kosteannihkeä kieli verrattuna tyttöihin paljon kuivempi siis. Joten kissamme ei näytä pesukoneesta tipahtaneelta hänen pesun jälkeen, jota se usein on tyttöjen jälkeen. Elämä on siis valintoja täynnä.. Kuka tänään pesee Topin, mitä tänään syötäisiin ja kuka leikkii kenenkin kanssa?!? Raskasta, voih niin raskasta..

Ja jotta me kaikki ymmärrämme rakkautemme tätä niiiin ihanaa rotua kohtaan, laitetaan jotain kivoja kuvia matkan varrelta mukaan.. Eikös ne kerro enemmän kuin tuhat sanaa..

Nala metsässä.

 Sophia metsässä.. Huomaa korvat, ja ei emme ole sukua lepakolle..

 Saako sitä kameraa maistaa?

 

 Sophia, Nala taustalla.

 

 King ja Nala..

 Peppi ja Nala.. Siis irmapetteri ja sen mies vapputunnelmissa..

 

 King ja 4 -vuotis synttärikakku

 

 Ja jotta ei kuva nyt liian hulvattomaksi kävisi, niin Sophia "the lifeguard" believe it or not.